Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://turunamk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://turunamk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ammattikorkeakoulun hallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 7


 

Tutkintolautakunnan kokoonpanon muutos

 

Ammattikorkeakoulun hallitus 15.12.2025 § 7  

1177/00.00.01/2025  

 

 

 Palvelupäällikkö Ismo Kantola, koulutuksen palvelut:

 

 Ammattikorkeakoululain 19 §:n perusteella ammattikorkeakoulussa voi olla tutkintolautakunta opintosuorituksia koskevien oikaisupyyntöjen käsittelyä varten. Tutkintolautakuntaan tai vastaavaan muuhun toimielimeen kuuluu puheenjohtaja ja muita jäseniä, joilla kaikilla on henkilökohtainen varajäsen. Tutkintolautakunnan puheenjohtajan ja jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä määrää ammattikorkeakoulun hallitus. Puheenjohtajan ja hänen varajäsenensä tulee olla yliopettaja tai lehtori. Tutkintolautakunnan muina jäseninä on ammattikorkeakoulun opettajia ja vähintään yksi tutkintoon johtavassa koulutuksessa oleva opiskelija.

 

 Turun ammattikorkeakoulun johtosäännön 8 §:n nojalla yhtiössä on tutkintolautakunta opintosuorituksia ja hyväksilukupäätöksiä koskevien oikaisupyyntöjen käsittelyä varten. Hallitus on asettanut tutkintolautakunnan toimikaudeksi 1.1.2024–31.12.2026 päätöksellään 11.12.2023 (§ 8).

 

 Tutkintolautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat siirtyneet yliopettajan tehtävistä muihin tehtäviin, jolloin tutkintolautakunnan kokoonpanoa on tarpeen tarkistaa.

 

 Opetuksen sektoreiden ehdotusten perusteella esitän, että seuraavat Turun ammattikorkeakoulua edustavat henkilöt nimetään tutkintolautakuntaan 31.12.2026 päättyväksi toimikaudeksi:

 

 Puheenjohtaja: yliopettaja Kati Naamanka (varapuheenjohtaja yliopettaja Tiina Nurmela)

 jäsen, koulutusvastaava Anne Jumppanen (varahenkilö opinto-ohjaaja Tuija Mäntsälä)

 jäsen, yliopettaja Ilona Tanskanen (varahenkilö lehtori Irina Katajisto-Korhonen)

 + Opiskelijakunta TUO:n nimeämä tutkintokoulutuksen opiskelija

 

 Rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila:

 

Ehdotus Hallitus päättää nimetä seuraavat henkilöt Turun ammattikorkeakoulun tutkintolautakuntaan 31.12.2026 päättyväksi toimikaudeksi:

Puheenjohtaja: yliopettaja Kati Naamanka (varapuheenjohtaja yliopettaja Tiina Nurmela)
Jäsen, koulutusvastaava Anne Jumppanen (varahenkilö opinto-ohjaaja Tuija Mäntsälä)
Jäsen, yliopettaja Ilona Tanskanen (varahenkilö lehtori Irina Katajisto-Korhonen)
+ Opiskelijakunta TUO:n nimeämä tutkintokoulutuksen opiskelija

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.