Dynasty tietopalvelu Haku RSS Turun ammattikorkeakoulu

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://turunamk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://turunamk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ammattikorkeakoulun hallitus
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 7


 

Vuonna 2027 alkavan tutkintokoulutuksen tarjontasuunnitelma

 

Ammattikorkeakoulun hallitus 20.04.2026 § 7  

377/12.00.00/2026  

 

 

 Palvelupäällikkö, koulutuksen palvelut Ismo Kantola:

 

 Ammattikorkeakoululain 16 §:n nojalla ammattikorkeakoulun hallitus päättää ammattikorkeakouluun valittavien opiskelijoiden määrästä. Tarjontasuunnitelma on valmisteltu helmi-maaliskuun työpajoissa opetuksen sektoreiden johtoryhmien kanssa.

 

 Tarjontasuunnitelma kattaa yhteishaun aloituspaikkojen lisäksi avoimen ammattikorkeakoulun opintojen perusteella erillisvalinnassa (avoin AMK väylä) valittavien aloituspaikat, muiden erillishakujen aloituspaikat sekä siirtohaun paikat. Koulutustarjonta on esitetty opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauksessa käytettävien ohjauksen alojen mukaisesti.

 

 Ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen on yhteishaun kautta tarjolla yhteensä 2328 aloituspaikkaa, avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta 561 paikkaa sekä muiden erillishakujen kautta 1010 paikkaa, jolloin kokonaistarjonta on 3981 aloituspaikkaa. Näiden lisäksi AMK-tutkintokoulutuksen siirtohaussa on 516 paikkaa.

 

 Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon on yhteishaussa 986 aloituspaikkaa, avoimen ammattikorkeakoulun väylän kautta 285 paikkaa sekä muiden erillishakujen kautta 40 paikkaa, jolloin kokonaistarjonta on 1311 aloituspaikkaa.

 

 Koulutustarjontapäätös joudutaan tekemään huomattavasti aikaisemmin kuin suunnitellut koulutukset tulevat hakuun. Myöhemmin ilmeneviin koulutustarpeisiin vastaamista helpottaa, mikäli rehtori-toimitusjohtaja voi tehdä aikaisempaan tapaan vähäisiä muutoksia koulutustarjontaan tarkentavilla päätöksillä.   

 

 

 Rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila:

 

Ehdotus Ammattikorkeakoulun hallitus päättää tutkintokoulutuksen tarjonnasta vuodelle 2027 liitteen 1 esityksen mukaisesti sekä valtuuttaa rehtori-toimitusjohtajan tekemään muutoksia, jotka ovat enintään +/ - 5 % kokonaistarjonnan laajuudesta.    

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.